Veturimiehen matkassa

Moi!

Kiva kun hyppäsit raiteille. Mua voi kutsua nimellä ”Veturimies”, sillä raiteet ja junat ovat erittäin suuressa merkityksessä mun elämässä. En omista autoa lainkaan ja kotikaupungistani avautuu sen verran kattava rataverkosto, että käytännössä pääsen raiteilla mihin tahansa päin Suomea. Nautin junalla matkustettaessa etenkin vapaudesta, helppoudesta ja rauhallisuudesta: paikallaan ei tarvitse istua sidottuna penkkiin monia tunteja, vaan voi vapaasti vaellella pitkin käytäviä ja ravintolavaunua. Lentoliikenne olisi toki nopein vaihtoehto, mutta se tuo mukanaan jonottamiset lentoasemilla, matkatavarahäsellykset ja muut matkustelemiseen stressiä lisäävät tekijät. Lisäksi lentoasemat ovat pääsääntöisesti useiden kymmenien kilometrien päässä suurten kaupunkien keskustoista, kun taas junalla pääsee useimmiten aivan ydinkeskustaan saakka. Suomen kokoisessa maassa ei sitä paitsi lentäen pääse (järkevästi ja halvalla) juuri mihinkään. Junassa on myös huomattavasti helpompaa nukkua päivä- tai yöunet, kuin lentokoneessa. Saatika sitten ratin takana.

Elätän itseni etätöitä tekemällä, joten toimistoni on siellä, missä läppärini. Poikamiehen arkea ei myöskään rajoita vaimot, tyttöystävät tai lapset, joten matkaan pääse lähtemään nopeallakin aikataululla. Ja useimmiten lähdenkin. Voisin jopa sanoa, että junalla matkustaminen on elämäntavan lisäksi rakas harrastukseni. Siksi haluan siitä myös kirjoittaa, sillä rautateillä ja niiden varsilla näkee elämää varsin eri tavoin, kuin kaupungilla kävellessä. Hotelli- ja motellimajoitukseen turvaudun matkaillessani vain harvoin, sillä entisiä koulukavereita, sukulaisia ja muita tuttuja asuu onneksi sen verran leveällä rintamalla Suomessa, että usein saan yösijan tutusta paikasta. Monesti kyllä käytän yöt pitkien välimatkojen matkustamiseen, jolloin olenkin jo aamuksi takaisin kotona. Tästä huolimatta on tullut kyllä kaiken maailman omppuhotellit ja B&B-paikat tutuksi tässä vuosien mittaan, sillä aina ei asiat mene niinkuin Strömssössä. Parhaimmin on mieleeni painunut se syksy, kun viisi tuntia ennen saapumistani eno ilmoittikin, että pieleen mennen putkirempan vuoksi jätevesi valui perustuksien alle ja hajun vuoksi talosta tuli minuuteissa asuinkelvoton. Onneksi paikkakunnan halvimman majapaikan respa oli vielä siihen aikaan auki, sillä budjettini ei olisi ehkä aivan riittänyt Sokos Hotellin pikamajoitukseen.

Kuten tästäkin esimerkistä voi päätellä, kaikkeen sitä matkaillessa törmää ja kaikkea sitä sattuu. Mutta se onkin se suola, mikä saa niin maakuntamatkailijan kuin pallontallaajankin aina varaamaan uudet menoliput paikkaan tuntemattomaan. Eihän tämä junalla matkustaminen Suomessa ole mikään halpa harrastus, mutta onneksi rautateitä löytyy myös ulkomailta. Vaikka VR:ää parjataan usein ja toisinaan aiheestakin, olen silti vannoutunut junien ystävä ja koen junavaunussa istumisen parhaana mahdollisena matkailun muotona, varsinkin nykyaikaisissa, ilmastoiduissa ja pistokepaikallisissa vaunuissa löhöilyn. Kaveripiirini kutsuvatkin mua usein oman elämäni Sheldon Cooperiksi, sillä tuo Rillit huurussa -sarjan päähenkilöhän on hulluna juniin. Yhtä pakkomielteinen en kuitenkaan ole kuin ”esikuvani”, sillä en omista ainuttakaan pienoisrautatietä enkä veturimiehen hattua. Mutta lipunkannat aina säilytän, mikäli fyysisen lipun ostan. Kotoa löytyykin yksi laatikollinen täynnä pelkkiä vanhoja junalippuja…

Tervetuloa blogini pariin!